31.5.2017

Kesälaitumille MARS

Viimeistä viedään!


Kulunut vuosi on kohta paketissa ja nyt on aika lähteä kesälomalle. Ennen sitä haluamme kuitenkin kiittää kaikkia  muita opiskelijoita, valmentajia, yhteistyökumppaneita ja muita tukijoukkoja tästä vuodesta. Kulunut lukuvuosi on ollut meille opettavainen monella tapaa ja jokainen meistä on ylittänyt itsensä tavalla tai toisella. Viimeiset tehtävät, raportit ja portfolio on nyt palautettu. Syksyllä palaamme takaisin sorvin ääreen vielä motivoituneempana yhdessä tiiminä. Hommia on siis painettu ahkerasti koko vuosi ja nyt on siis korkea aika suunnata katseet kohti kesälaitumia!

Osuuskunta Visioona toivottaa kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesälomaa!


30.5.2017

Blogin kirjoittaminen

Morjesta vaan!

Viime viikon kesäkelit on hälvenneet ja ulkona näyttää jopa melkein syksyltä, mutta eiköhän se tästä paremmaksi pian taas muutu. Sateisella kelillä onkin hyvä tehdä töitä ja kouluhommia koko päivän, niin ei edes ehdi huomata tuota kurjaa keliä! ;-)

Olette varmaan välillä miettineet, että ketä täällä ruudun takana oikein näitä tekstejä kirjoittaa. Olen yksi Osuuskunta Visioonan jäsenistä ja kuulun meidän myyntitiimiin. Siinä samalla olen erittäin kiinnostunut markkinoinnista ja kaikesta visuaalisesta työstä. Rakastan myös kirjoittamista ja etenkin sitä, että saan tuoda omia ajatuksiani esille kirjoittamisen muodossa. Siksi päätinkin ryhtyä pitämään tätä tiimimme blogia, jonka tekemisestä olen pitänyt todella paljon. Ideointi on helppoa ja on mukava kirjoitella itselleen tärkeistä asioista, mitkä voivat hyödyntää myös muita opiskelijoita ja yhteistyökumppaneita!

Täysin tyytyväinen en ole vielä blogin ulkoasuun tai pohjaan, mutta kaikki aikanaan. Sisältöhän on kaikki kaikessa ja ulkokuori tulee vasta jälkeenpäin, haha!

Olen oppinut paljon blogin kirjoittamisesta kevään aikana ja aion jatkaa sitä myös syksyllä kesätöiden loputtua, kun Osuuskunta Visioona palaa takaisin työn touhuun. Mikäli blogin kirjoittaminen kiinnostaa myös SINUA, niin eikun hihat heilumaan. Tärkeintä on se, että mitä tahansa teetkään niin teet sen itsesi vuoksi ja pystyt oppimaan siinä samalla. Tässä hommassa täytyy olla kiinnostunut monestakin asiasta, mutta palava halu kirjoittamiseen tulee löytyä (tai löytää). Ja tietysti tekstin tuottaminen!

Viimeinen blogipostaus ennen kesää tulee tänne huomenna ja sen jälkeen mennään pienellä hiljaiselolla kesäkuusta elokuuhun. Laters! -Iina


Ps. Tässä pari linkkiä blogin perustamiseen, mikäli mielenkiinto tätä hommaa kohtaan heräsi!

http://www.bloggaus.fi/aloitteleva-bloggaaja/bloggaajan-aloitusopas/

http://blogikonsultti.blogspot.fi/2014/07/miten-perustaa-blogi.html

https://support.google.com/blogger/answer/1623800?hl=fi

http://www.kivempiblogi.com/2016/08/blogialustat-vertailussa.html




26.5.2017

IDEA x5


Hellou!

Toukokuun päivät käyvät vähiin ja uskokaa tai älkää niin ensi viikolla on jo KESÄKUU. Se tarkoittaa aurinkoista keliä, paljon jäätelöä ja  rentoutumista. Kuitenkin kesätöitä, harjoittelua ja meneillään olevia projekteja ei voi unohtaa. Hirveän monella kesäloma ei itsessään tarkoita pelkästään lomaa, sillä tiimiyrittäjähän työskentelee 365 päivää vuodessa! ;-)

Olette varmaan jo ehtineet kuulla tai lukea blogista, että BisnesAkatemia on erilainen tapa oppia. Täällä me emme istu turhan paljoa luennoilla, tee tenttejä tai kirjoita kymmenien sivujen raportteja. Miksi? BisnesAkatemian on tarkoitus valmistaa sinut työelämään, antaa mahdollisuuden kokeilla jotakin uutta ja toteuttaa itseään. Koulu tarjoaa rajattomat mahdollisuudet oppia uutta, mutta miten minä pystyn niitä hyödyntämään? Miten minä saan itselleni kiinnostavia projekteja? Mitä minä haluan tulevaisuudessa tehdä?

1. Aseta tavoite. Kaikki lähtee siitä, että sinulla on jokin tavoite. Jokainen meistä haluaa varmasti valmistua ajallaan, mutta mitä hyötyä papereista on ellei ole kolmen lukuvuoden aikana oppinut mitään? Kaikilla on erilaiset tavoitteet ja ne ovat kaikki saavutettavissa. On hyvä myös asettaa itselleeen välitavoitteita, joita pystyy seuraamaan. Se voi olla hyvin jonkun uuden asian oppiminen, tietyn projektin suorittaminen määräaikaan mennessä tai opintopisteiden saaminen. Aseta itsellesi tavoite ja pyri saavuttamaan se!

2. Suunnittele. Nyt tiedustat oman tavoitteesi koulun suhteen. Tavoitteeseen pääseminen ei välttämättä ole aina helppoa, joten siksi tulee suunnitella ja aikatauluttaa omaa tekemistä. Mitä asioita pitää ottaa huomioon, jotta tavoite saavutetaan? Miten pystyn saavuttamaan oman tavoitteeni? Mitä kaikkea minä haluan oppia? Mitä kaikkea haluan tehdä tulevaisuudessa? Suunnittele itsellesi aikataulu opintoihin, jossa on kuitenkin varaa joustaa. Silloin kun koulutyöt on suunniteltu tarkasti, niin jää aikaa myös muille töille ja vapaa-ajalle, eikö vain?

3. Ota riskejä. Suunnittelu on nyt viittä vailla toteutusta. Nyt tarvitaan tekemistä. Oletko aina mennyt eteenpäin samaa reittiä ja mennyt sieltä mistä aita on matalin? Oletko koskaan miettinyt, että se ei välttämättä vie sinua eteenpäin? Tässä koulussa saa ja PITÄÄ astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Silloin pystyy oppimaan ja kokemaan uusia asioita, jotka voivat viedä sinut pitkälle omalla urallasi. BisnesAkatemia kannustaa kokeilemaan kaikkea, mihin omat rahkeet riittävät. Täällä saa epäonnistua eikä kukaan odota sinulta liikoja. Me kaikki opimme täällä YHDESSÄ!

4. Innovoi. Oletko aina halunnut olla hyvä esiintymään? Onko sinulla aina ollut palava halu oppia valokuvaamaan? Oletko miettinyt yrityksen perustamista? Haluaisitko myydä jotakin tiettyä tuotetta? Oletko innostunut kirjoittamisesta? Onko sinussa sellaista talenttia, jota voisit hyödyntää näissä opinnoissa? Kaikki mitä jo nyt osaat on pelkästään plussaa ja kaikki mitä tulet oppimaan, vie sinua eteenpäin omalla urallasi. Mikäli haluat oppia tietyn asian, niin mikä estää sinua tekemästä sitä? BisnesAkatemia tarjoaa rajattomat mahdollisuudet toteuttaa itseään, mutta niihin pitää vain osata tarttua!

5. Toteuta. Mietitkö aina, että haluaisit oppia jotakin tai tehdä jonkun projektin jossain vaiheessa? Älä mieti liikoja, tee se NYT. Aina ei tarvitse suunnitella tai miettiä liian pitkälle. Mikäli jokin projekti houkuttaa sinua tai visio jostakin on mielessäsi, niin älä epäröi vaan toteuta se. KAIKKI on sinusta itsestäsi kiinni ja vain SINÄ olet oman oppimisesi esteenä. Miksi siis vielä epäröit? Aseta tavoite, suunnittele, ota riski, innovoi ja TOTEUTA!


B e   c r e a t i v e!

17.5.2017

BisnesAkatemian opinnot

Sateista keskiviikkoa kaikille!

Sää ei ole tänään suosinut ainakaan Turun suunnalla, mutta pilkahduksia auringosta on ilmeisesti vielä tänään luvassa, joten ei vaivuta kokonaan epätoivoon! Allekirjoittanut viettää tällä hetkellä etäpäivää kouluhommien parissa ja nyt ajattelin, että olisi hyvä hetki avata hieman millaisia opintoja meillä onkaan BisnesAkatemiassa. Niitä onkin jo hieman sivuttu muissa postauksissa suurpiirteisesti, mutta sen tarkempaa käsitystä teillä ei vielä varmaan ole. Mainittakoon vielä se, että kaikki tässä postauksessa mainitut opinnot ovat osa BisnesAkatemian opetussuunnitelmaa.

BisnesStartti
Aloitimme opiskelut syksyllä 2015. Ensimmäinen opintojaksomme oli nimeltään BisnesStartti, joka piti sisällään liiketoiminnan suunnittelua, käynnistämistä ja ylläpitoa. Opintojakson aikana tutustuimme siis liike-elämään kokonaisuudessaan ja teimme paljon erilaisia pieniä projekteja ryhmissä mm. liiketoimintasuunnitelman ja markkinointisuunnitelman. Sen lisäksi opintojaksoon kuului paljon muita tehtäviä kuten esimerkiksi yritysvierailuja, kirjapiirejä, seminaareihin osallistumista ja muuta liike-elämään liittyvää opiskelua.

Muut opinnot
BisnesStartti ei suinkaan ollut ensimmäisen vuoden aikana ainut opintojakso. Kokonaisuuteen kuului myös muita opintoja. Opiskelimme parissa opintojaksossa ulkomaisia kieliä eli ruotsia ja englantia. Sen lisäksi oli mahdollisuus valita vapaasti muitakin kieliä. Tämän lisäksi opintoihin kuului liike-elämän oikeustietoa, joka oli ehdottomasti yksi hyödyllisimmistä kursseista tähän asti. Markkinointi kuului myös osaltaan vahvasti jokapäiväiseen opiskeluun ja siitä olikin yksi kokonainen kurssi. Sen lisäksi opintoihin kuului myös taloushallintoa ja ICT-opintoja. Aika laaja kokonaisuus ensimmäiselle vuodelle, vai mitä?

Toinen vuosi
Toisena vuonna siirryimme nopeasti opiskelemaan osuuskuntiin. Edellisen vuoden kurssit olivat kaikille pakollisia ja tämän jälkeen oli aika aloittaa BA-opintojen suorittaminen. BisnesAkatemiassa voit siis valita itsellesi mieleisiä opintoja ja toteuttaa niitä haluamassasi järjestyksessä. Tietenkin joitakin pakollisia kurssejakin löytyy, joiden tehtävät tulee suorittaa määräajassa. Opiskelu kuitenkin on aikalailla itsestään kiinni ja mitä enemmän opintoja suoritat, sitä lähempänä valmistuminen on!

Tämän vuoden opintomme ovat olleet todella laajoja. Viime vuonna käynnistimme omaa yritystoimintaamme osuuskuntana ja tänä vuonna sitä on kehitetty yhä enemmän eteenpäin. Tämän lukuvuoden opintoihin on kuulunut mm. digitaalista markkinointia, B2B- yritysmyyntiä, tapahtumanjärjestämistä, innovaatiotyökaluja, yrityksen talouden hoitamista ja projektijohtamista. Sen lisäksi on voinut valita itselleen myös vapaaehtoisia kursseja ja suorittaa opintoja Turun BisnesAkatemiassa.

Näiden lisäksi opintojen aikana tulee suorittaa perusharjoittelu, ammattiharjoittelu ja tietysti kirjoittaa opinnäytetyö. Meidän koulussa on tämän lisäksi paljon vaihto-opiskelijoita eri maista, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Verkostoituminen ja kansainvälistyminen on siis myös mahdollista, sekä erittäin suositeltavaa. Kaikki opinnot voi käytännössä suorittaa omassa tahdissa, mutta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaat käytännössä sinä itse. 

Kuten huomaatte, niin BisnesAkatemiassa on tarjolla paljon erilaisia opintoja ja tässä postauksessa lueteltiin niistä tärkeimmät. Näiden lisäksi on siis saatavilla paljon muitakin opintoja, joita on mahdollista sisällyttää omaan tutkintoon. Niitä kannattaa kysellä ehdottomasti omalta tutorilta, valmentajalta tai opolta. Mikäli jokin opinnoista jäi mietityttämään, niin älä jää asian kanssa yksin vaan kysy apua. Kommentteihin voit myös laittaa kysymyksiä BisnesAkatemian opintoihin liittyen!

Tässä olikin kaikki tältä erää. Kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea näinkin pitkän postauksen loppuun asti. Seuraava blogipostaus on tulossa loppuviikosta, STAY TUNED!

Tsemppiä kaikille lopputöihin!


12.5.2017

Vuosi melkein paketissa

Heippa kaikille!

Viikot vierivät eteenpäin kovaa tahtia ja kesä lähestyy hetki hetkeltä. Viimeiset treenit tältä vuodelta on pidetty ja nyt tiimin jäsenet jaksavat rehkiä vielä raporttien sekä portfolion kanssa. Aina keväällä ja syksyllä palautamme portfolion tekemistämme opinnoista, jolloin se täydentyy vuosi vuodelta.

Portfolio onkin tärkeä osa meidän oppimista ja siitä on varmasti hyötyä myös tulevaa työpaikkaa varten. Ihan vielä ei siis voi huokaista helpotuksesta, sillä tekemistä vielä riittää kuun loppuun asti. Ahkerimmat saivat koulutyönsä valmiiksi jo viime kuun lopussa ja pystyvät nyt rentoutumaan ennen tulevia kesätöitä. 

Suurin osa meistä on kesätöissä tai suorittaa kesällä työharjoittelun. Ihan muutama saattaa tehdä myös kesällä projekteja, joten kesä on meidän kannalta hieman hiljaisempaa aikaa. Takaisin sorvin ääreen palaamme taas lomien jälkeen syyskuussa - motivoituneimpina kuin koskaan!

Blogi jatkuu myös toukokuun lopulle asti, mutta sen jälkeen on luvassa ansaittu kesätauko. Tänään on paiskittu aamusta asti sen verran hommia, että allekirjoittanut lähtee nyt viikonlopunviettoon aurinkoiseen Turkuun. Hyvää viikonloppua kaikille! 



Mitkä ovat sinun suunnitelmasi viikonlopuksi?

7.5.2017

Miten hyödyntää kesäloma - PART 2

Heippa lukijat!

Viime viikolla Osuuskunta Visioona järjesti yhteistyössä Bergvikin Kartanon kanssa innovointipäivän BisnesAkatemian ensimmäisen- ja toisen vuoden opiskelijoille. Päivän aikana tuli mielettömän paljon uusia ideoita yrityksille ja päivä oli erittäin antoista kaikin puolin. Tästä pääsette lukemaan vielä myöhemmin, stay tuned!

Kiitos kaikille, ketkä lukivat viimekertaisen blogipostauksen; Miten hyödyntää kesäloma - PART1. Se on tällä hetkellä suosituin ja eniten luetuin postauksemme ja toivomme, että siitä oli konkreettista hyötyä mahdollisimman monelle. Mikäli et ole vielä lukenut edeltävää postausta, niin se löytyy tästä. Kuten lupasimme, niin tänään on aika julkaista loppuosa siitä, miten hyödyntää kesäloma opiskelijana.

Edellisessä kirjoituksessa puhuttiin kesätöiden hakemisesta vielä tälle vuodelle. Mikäli kesätöitä ei ole vieläkään syystä tai toisesta kuulunut, niin toivo ei ole täysin menetetty. Kesälomalla on muitakin mahdollisuuksia tehdä jotakin hyödyllistä ja kartuttaa omaa osaamistaan. Oletko miettinyt, että voisit suorittaa kesälläkin opintoja tai mahdollisesti työharjoittelun? Näillä vinkeillä onnistut varmasti!

Kesäopinnot
Kesäopinnoista tulee alustavaa tietoa yleensä vuoden lopussa tai viimeistään alkuvuodesta. Tänän vuonna ilmoittautuminen Ammattikorkeakoulujen kesäopintoihin avattiin maaliskuun puolessa välissä. Kesäopintoja oli mahdolllista valita haluamansa määrän, mutta opintotuen saadakseen tulee suorittaa vähintään 5op/kk. Allekirjoittanut nappasi itselleen kesäkursseja 15op edestä ja aion suorittaa ne kesätöiden lomassa mikäli aikataulut sen sallivat.


Kesäopintoja voi vielä löytää Turun Amk:n sivuilta, Turun Yliopiston nettisivuilta tai voit kysyä neuvoa omalta valmentajalta. Tärkeintä on, että pystyt kehittämään itseäsi ja valitsemaan itselle mieluisia kursseja. Mikäli kaikki kurssit ovat jo täynnä, niin esim. Inno-Polun avulla pystyt suorittamaan opintoja.  Vinkkinä sinulle, että kesäkurssit ovat yleensä heti täynnä, joten ensi vuonna kannattaa olla ajoissa!

Projektit
Mikäli kesäopinnot on jo valittuna, mutta et saanut niitä tarpeeksi tai haluat suorittaa muitakin opintoja, niin koulusta riippuen on mahdollista tehdä myös projekteja kesällä. Projektityöskentelyn tulee toki olla aktiivista, kehittävää ja nousujohteista, jolloin opintopisteet niistä ansaitaan kunnialla. Mikäli kesätyöpaikka ei auennut, niin on erittäin suositeltavaa, että opinnot jatkuisivat myös kesällä. Näin ollen olet itse lähempänä valmistumista ja omia unelmiasi!


Työharjoittelu
Moni opiskelija suoritaa kesän aikana palkattoman- tai palkallisen työharjoittelun valitsemassaan yrityksessä. Yrityksiin kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman ajoissa, sillä rekrytointi aloitetaan yleensä n. 6kk aikaisemmin. Piilotyöpaikkoja saattaa myös löytyä ihan soittamalla tai menemällä paikan päälle. Työharjoittelupaikkaa hakiessa kannattaa miettiä itselleen tavoitteet ja miksi juuri tämä yritys sopisi minulle. Tärkeintä on oma oppiminen ja itsensä kehittäminen. Usein harjoittelupaikoista poikii myös vakituisia työpaikkoja valmistumisen jälkeen. Uskaltaudu siis ottamaan yhteyttä ja tekemään unelmista totta!


Mikäli jokin näistä vaihtoehdoista kuulostaa hyvälle, niin eikun vain toteuttamaan. Kaikki riippuu sinusta itsestäsi. Aseta itsellesi tavoitteet kesää- ja syksyä kohti, jolloin opiskelusta tulee mielekkäämpää. Voit olla yhteydessä opiskeluun liittyvissä asioissa tutoreihin, valmentajaan tai opinto-ohjaajaan. Jokaiselle löytyy varmasti oikea tapa hyödyntää kesäloma ja oppia jotakin uutta!

Mitkä ovat sinun suunnitelmasi tulevalle kesälomalle? Kommentoi alle ja kerro se meille!

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!